Uutiset

· 2 minuutin lukeminen

Murtomäki 2 -hankkeen aluetalousvaikutukset: Tuuli- ja aurinkovoimaa yhdistävästä hybridihankkeesta miljoonien eurojen alueelliset hyödyt

Eolus teetti keväällä 2024 mallinnuksen Pohjois-Pohjanmaan Pyhäjärven kaupunkiin suunnitellun Murtomäki 2 -hybridihankkeen aluetaloudellisista vaikutuksista. Taloushyödyt koostuvat muun muassa investoinnista syntyvistä työllisyysvaikutuksista sekä kaupungille kertyvistä kiinteistöverotuloista.

Suomen ympäristökeskus SYKE:n Eoluksen toimeksiannosta laatimassa aluetalousmallinnuksessa tarkasteltiin Murtomäki 2 -hankkeen aluetalousvaikutuksia hankkeen suunnittelun, rakentamisen ja tuotannon ajalta. Murtomäki 2 -hankkeen on määrä koostua 15 tuulivoimaturbiinista ja noin 74 000 aurinkopaneelista, joilla tuotettaisiin yhteensä 340 gigawattituntia (GWh) puhdasta energiaa vuodessa. Se riittäisi kattamaan noin 17 000 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosittaisen sähkönkulutuksen. Hanke on tällä hetkellä luvitusvaiheessa, ja sen olisi määrä olla valmis tuotantoon noin vuonna 2027.

”Selvitys koskee yksittäistä hanketta, mutta sen tulokset voi nähdä suuntaa antavina myös muiden vastaavan kokoluokan hybridihankkeiden osalta. Tarkastelusta näkyy, miten laaja-alaisesti hanke hyödyttää aluetaloutta: Vaikka esimerkiksi merkittävimmät työllisyysvaikutukset kohdistuvat rakennusalalle, kertautuvat vaikutukset sen kautta myötä myös muihin palveluihin, kuten vähittäiskauppa-alalle”, Murtomäki 2 -hankkeen projektipäällikkö Jarno Hautamäki Eolukselta kuvaa.

Selvityksen mukaan hankkeen noin 165–215 miljoonan euron kokonaisinvestoinnista 24,1 miljoonaa euroa kohdistuu suoraan hankealueelle ja maakuntaan. Investointi saa liikkeelle myös laajempia talousvaikutuksia, kun esimerkiksi hankkeessa tehty osto toiselta yritykseltä synnyttää taloudellista toimintaa myös muille yrityksille pitkin toimitusketjua. Ketjuvaikutusten myötä investointisummasta syntyy yhteensä 45,3 miljoonan euron verran kokonaistuotantovaikutuksia, josta osa voi päätyä myös hankealueen ja maakunnan ulkopuolelle.

Verotulojen osalta selvitys arvioi, että 35 toimintavuodelle jaettuna hanke maksaa keskimäärin noin 800 000 euroa vuodessa kiinteistöveroja, josta kertyvä kiinteistöverotulopotti koko toiminta-ajalta on noin 27,6 miljoonaa euroa. Hankealueelta Eolukselle maata vuokranneet maanomistajat saavat hankkeesta puolestaan maanvuokratuloja. Myös tästä syntyy laajempia talousvaikutuksia, jos ja kun tuloja käytetään palveluiden ja tuotteiden ostamiseen paikallisesti.

”Vaikka kiinteistöverotulojen määrä väheneekin rakennelmien ikäalennuksen vuoksi hiljalleen tiettyyn rajaan asti, on minimikiinteistöverotulo kaikkien alennusten myötä 25 toimintavuoden jälkeen edelleen noin 500 000 euroa vuodessa. Näitä verotuloja voidaan käyttää kaupunkilaisten hyvinvoinnin vahvistamiseen”, Hautamäki lisää.

Työllisyyttä investointi luo 296,6 henkilötyövuoden verran, joka ajoittuu pääasiassa hankkeen rakennusvaiheeseen. Tästäkin osa kohdistunee hankealueen ulkopuolelle. Pidemmällä aikavälillä hankkeesta syntyy 15 henkilötyövuoden verran työtä, jos hankkeen huolto- ja kunnossapitopalvelut voidaan hankkia hankealueen läheltä.

Selvityksestä: Arvio perustuu panos-tuotosmalliin

SYKE:n toukokuussa 2024 tekemä selvitys pohjautuu panos-tuotosmalliin, joka on yleisesti käytetty menetelmä taloudellisten kerrannaisvaikutusten laskemiselle. Mallinnuksen pohjana on käytetty uusinta Pohjois-Pohjanmaan panos-tuotosaineistoa, joka perustuu alueen elinkeinorakenteeseen vuodelta 2015.

Panos-tuotosmalli perustuu ajatukseen, että tietty tuotantotoimintaan kohdistuva toimi – kuten investointi tuuli- ja aurinkovoimahankkeeseen – synnyttää laajemman kysyntäketjun, kun yksittäisen palvelun tuottaminen vaatii muita palveluita. Hankkeen synnyttämien aluetalousvaikutusten lopullinen laajuus riippuu aina siitä, voidaanko hankkeen ostot tehdä hankekunnasta tai -alueelta vai sen ulkopuolelta.

Lisätietoja

Jarno Hautamäki
Project Manager
jarno.hautamaki@eolus.com
+358 40 869 0985

Eero Tuorila
Communication Specialist
eero.tuorila@eolus.com
+358 40 186 0874

Samasta aiheesta